26.7.2013 part 1

Heräsin aamulla kylmästä teltasta täristen ja leirin 3.päivä, jossa olin isosena alkoi normaaleilla aamukuvioilla. Aamupäivällä väsytti ja paleli, vaikka oli lämmin aurinkoinen päivä, koska yöt olivat niin kylmiä, etten minä tai moni muukaan saanut yöllä kunnolla nukuttua. Koko päivä ärsytti ja ainoa lohdutus oli, että meidän ryhmän lapsilla oli silloin luvassa seikkailutoimintaa eli mm. erilaisia köysijuttuja n.metrin tasolta 15-metriin. Ennen syömistä ja seikkailua menin vielä rannalle vahtimaan yhden toisen työntekijän kanssa lapsia ja siinä samassa pääsi vähän rentoutumaan ja ottamaan hetkeksi pois mustan, ison ja hiostavan polvitukihökötyksen jota oli pitänyt käyttää polven takaristiside korjausleikkauksen jälkeen koko ajan, jopa uidessa ja nukkuessa.

Ärtyisyys hävisi siinä lämpimässä ja mieleen tuli edellispäivän tanssipaja, johon menin vaikka luulin, ettei polvi kestäisi vielä mitään sellaista. Se oli kuitenkin ihanaa kun oli keväästä asti ollut tanssista taukoa. Vaikken kyykkyyn vielä päässytkään, niin muutenkin leirin aikana olin pystynyt jo hieman hölkkäämään ja elämään suht normaalia elämää.Tuli sellanen fiilis, että kyl mä saan ja on pakkokii saaha ens talveks toi kuntoo, et pääsee jatkaa mäkitreenei ja laskee. Kohta ois yks pitkä ja tuskanen kuntoutus projekti saatettu loppuun

No siitä haaveilusta sitten siirryttiin syömään ja käskettiin lasten laittaa hyvät kengät ja muut välineet, että olis turvallista. Matka jatku sitten seikkailualueelle ja olin aiemmin saanut jo luvan lähteä auttamaan köysityyppejä siellä, koska olin yksi kyseisen järjestäjäfirman ohjaajista myös. Muut jäivät kuuntelemaan turvainfoa ja mä menin aluksi sellaiseen jättiläisen keinuksi sanottuun pisteeseen ja aloin laittaa lapsille valjaita ja autoin muutenkin siinä pisteellä. Ulkona oli tosi kuuma ja muutenkin en kauheasti tykännyt siitä hommasta ja kysynkin yhdeltä tyypiltä hommien vaihtoa keskenämme, mutta ei se käynyt.Varmaan siksi kun olin ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen näissä hommissa tai mikä syy nyt olikaan.

No tein vielä vähän aikaa sitä tylsempää hommaa, kunnes oli pakko päästä juomaan. Värväsin siihin pisteelle toisen isosen ja menin juomaan toiselle köysipisteelle mikä oli vaijeriliuku. Lapsia meni siitä kokoajan ja hetken levättyäni menin kiristämään ja löysäämään vaijeria tarpeen mukaan. Siinä tarvi voimaa, jota mun käsissä ei ollu yhtään, niin luovutin paikan aika äkkiä takasin yhdelle pojalle. Hinkusin siinä sitten aika kauan pääsyä itsekkin liukuun, kun ne itse korkealla olemiset ja testailut oli enemmän mun makuun. Vaijerista ei ollut laskenut vielä kuin lapsia ja lopulta pojat suostuivat ja säätivät vaijerin, ettei tarvisi veteen osua. Lopulta minun jälkeenkin vielä pari muuta isosta oli tulossa, seikkailu oli lopuillaan ja klo oli n.15.00. Puin valjaat nopeasti ja menin veneeseen, jolla vietiin saareen ja sieltä puun juurelle, jossa kiinnitin itseni "hissiin" ja minut nostettiin/vedettiin ylös n.15metriin. Ylhäälläolija oli tiimistä tuttu ja kysyin häneltä, että voisiko lähteä seisomilteen puunoksalta, koska benjihypyn jälkeen se korkeus ei näyttänyt mitenkään pelottavalta, luotin välineisiin ja olisin halunnut kokeilla jotain uutta. Lupaa en saanut ja palasin istumaan. Mies kiinnitti minut vaijeriin ja nykäisi siitä kolmekertaa varmistaakseen, että se on kunnolla kiinni. Hän otti minut puusta irti ja varmistin vielä, että saako mennä ja heti luvan saatuani lähdin sen kummemmin odottelematta.

Vaijeriliuku ( kuva ei liity muhun tai järjestäjään mitenkään)

 Kuului metallinen ääni ja tunsin kun joku petti. Ilmassa ollessani n. 3 s, tuntui kun aika hidastui ja muistan sen kun hoin koko ajan itselleni, että ei selkä, ei selkä, koska tiesin mitä seuraa selälleen tippumisesta. Jotenkin sain vaihdettua ilmassa itseni eri asentoon, vaikka se oudolta kuulostaakin ja seuraavana hetkenä makasinkin oikealla kyljelläni metsässä.