Toukokuu tuli ja leikkaus lähestyi. Onneksi leikkaushaastattelusta oli jäänyt hyvä kuva. Mulle sanottiin sielä, että jalasta pitäisi tulla vielä ihan hyvä kävelyjalka, vaikkei sillä mitään pitkiä matkoja enää juostaisikaan. Anestesiat suunniteltiin kanssa hyvin ja mulle oli tulossa kipuhoitaja heti leikkauksen jälkeen. Toisaalta leikkaus jännitti ihan kauheasti, mutta kivut oli koko ajan päällä ja liikkuminen todella huonoa. Jalka oli kerennyt vääntyä jyrkästi sisäämpäin, niin oli sitä leikkausta toisaalta odotettukkin. Jatkuva kipu on nimittäin tosi rankkaa ja vie voimia. Ei pystynyt täyspäiväisesti enää koulunkäyntiin ja vapaa-ajalla yritin treenata vielä sen verran mitä pystyi, nauttia kesäsäistä ja tehdä kaikkea muuta mukavaa. Lomamatkankin kerkesin tehdä onneksi pitkästä aikaa ja aluksi ajattelin, ettei siitäkään mitään tule. Polkupyörän kun kuitenkin vuokrasi niin reissu sujui paremmin kun odotti ja kyllä niiden keppienkin kanssa rannalla pystyy käppäilemään :)
Kaiken sen panikoinnin, ahdistuksen ja kipuilun jälkeen oli vihdoin se leikkauspäivä toukokuun lopussa. Nukuin koko automatkan ja en kauheasti viitsinyt edes koko leikkausta miettiä. Päästiin ennen seitsemää sairaalan aulaan, äiti ja poikaystävä mukana. Menin heti labraan kun se aukesi ja siellä oli kauhea ruuhka. Kaikille soiteltiin, että pitäisi tulla jo osastolle, leikkaus alkaa ihan justiinsa ja paria tultiin jo suoraan labrasta hakemaan. Yksi alle kouluikäinenkin oli menossa leikkaukseen, eikä sitä näyttänyt jännittävän juuri ollenkaan niin aattelin itekkin jättää suurimmat panikoinnit pois ja yrittää olla rauhallisesti. Mullekkin tuli sitten kiirepuhelu hoitajalta ja piti lähteä osastolle. Äkkiä leikkausvaatteet päälle ja sitten sitä jo mentiin. Esilääkkeet ei oikein kerennyt vielä vaikuttamaan, mutta ihmeen rauhallinen olin. Leikkaussalissa oli taas paljon porukkaa ja tälläkertaa juttelin ihan tyynesti leikkausporukan kanssa. Anestesialääkäri ja kirurgi kertasivat vielä asioita ja varmistelivat joitakin tietoja. Oli hyvä ja luottavainen tunne koko jutusta. Aika kauan siinä vielä odotin ja juttelin kunnes sitten vintissä pimeni viimeinkin ja juuri ennen sitä hoitaja sanoi, että älä pelästy herätessä, kun sieltä lantiosta otetaan kummaltakin puolelta sitä luuta.
Hehkeenä heti leikkauksen jälkeen :D |
Pääsin takaisin osastolle melko hyväkuntoisena ja jalka puutuneena. Äiti ja poikaystäväkin oli helpottuneita, kun kaikki meni hyvin, sillä mun leikkaus oli heräämöaika mukaanlukien venynyt taas sellaseen 8 tuntiin... Oli tosi oudon tuntuista kun ei tuntenut omaa jalkaa tai pystynyt liikuttamaan sitä polvesta alaspäin. Välillä huomasi että jalka on ihan vinksinvonksin eikä sitä itse pystynyt nostamaan takaisin. Lääkkeet väsytti ja jotakin harhoja näin. Ei kovin pahoja, mutta pahin taisi olla se kun yöllä/illalla näin, että joku ällöttävä vieras mies makaa siinä mun vieressä, eikä se lähtenyt pois.
Polvitaipeesta laitettua puudurusta pidettiin joku 5 päivässa ja sitten alettiin purkamaan muitakin lääkityksiä. Leikkaus oli mennyt todella hyvin, jalka oli suora ja kivutkin olivat kurissa. Turhaan olin pelännyt, että se viime kerran painajainen toistuisi. Olin helpottunut ja iloinen. Yksi todella tärkeä juttu saatu suoritettua ja nyt sitten vaan kuntoutumaan :) Täysin vuodelevossa jouduin olemaan neljä päivää. Sitten kun sai kipsin jalkaan, niin menoa ei rajottanut mikään, paitsi että vähän huippasi ja silleen :D Sairaalassa jouduin olemaan kaikkiaan viikon, vaikka itse olisin ollut valmis lähtemään aikaisemminkin. Alkoi se paikallaan makaamiin pikkasen turhauttamaan parin pahimman päivän jälkeen. Yhtenä päivänä sain vähän vääntää lääkärin kanssa kotiinmenosta, koska omasta mielestä olisin ollut kotikuntoinen, mutta päivystävä lääkäri ei sitten päästänytkään. Tosi iso leikkaus takana ja loppuelämästä kuulema kyse, niin ei se voinut vielä päästää. Pitkän keskustelun jälkeen tehtiin sitten kompromissi, että sain illan vapaaksi ja luvan lähtä käymään jossain. Siitä sitten lähdettiin porukoiden ja poikaystävän kanssa pienelle Helsinki kierrokselle :D Huonekaveritkin vähän siinä naureskeli, kun olin vähän itseppäinen taas vaihteeksi...:D Seuraavana päivänä sitten onneksi sain jo ihan luvan kanssa lähteä kotiin. Kerrankin jäi sairaalareissusta hyvä maku, vaikka vähän kerkesikin tylsistyä :)
Onneks sairaalaa saa aina näit kavereita seuraks :D Tossa poikaystävän tuoma Toho :P |
Serkku toi vähän liiankii aidon näkösen marsun ja se on muute Merja ;D |
Ennen leikkausta nilkka oli tästäkin kuvasta vääntunyt sisäämpäin huomattavasti enemmän. |
Leikkauksen jälkeen suorana |
Unelmat on siksi
että muistat pitää kii
elämästäs täällä
vaikka sorrut kyyneliin
älä mieti liikaa
ettet vain vajoais
liian syvään veteen
muuten itses kadottais
Sinä haluat
sen sä saat
että muistat pitää kii
elämästäs täällä
vaikka sorrut kyyneliin
älä mieti liikaa
ettet vain vajoais
liian syvään veteen
muuten itses kadottais
Sinä haluat
sen sä saat
Kaikki unelmas
Sinä haluat
sen myös saat
sen myös saat
Kaikkein kauneimman
Sinä haluat
sen sä saat
sen sä saat
Kaiken ihanan
Sinä haluat
sen myös saat
sen myös saat
Muistot kauneimmat;
Pidä siitä kiinni
Mitä vain voit haluta
Kaikkensa kun antaa
Niin syntyy lopulta
Jotain aivan uutta
Suotta sitä pelätä
kokeile ja mene
maailma sun edessäs
Suotta sitä pelätä
kokeile ja mene
maailma sun edessäs
Paljosta kun luopuu
Niin silloin tajuaa
Unelmille siivet
Antaa aamun sarastaa
Värit kirkkaat loistaa
Elämässäs vaan
Mustaks jos ne vaihtaa
Joutuu paljon maksamaan
- Karoliina Halme
Olipa ihana kuulla susta!! ja hei en halua udella tai mitään oon vähän hölmö siis. oon aina luullu että kaikki syöpä jutut sun muut tälläset sairaudet menee vero rahoista mutta ootteko te joutunu aina maksamaan kaikki leikkauksen sun muut? tsemppiä, oot niin vahva ja positiivinen ja ihana kun jaksat blogiakin kirjoittaa vielä <3
VastaaPoistaSiis menee leikkaukset ja tälläset verorahoista ja ilman julkista terveydenhuoltoa ei ois ollu mitenkään varaa tollasiin sadantuhannen euron leikkauksiin. Mutta polikäynneistä ja sairaalassa olosta pitää maksaa ja niihin sekä lääkkeisiin pitää aina olla tietty määrä rahaa kuussa käytössä ja kestää ennenkuin osaa rahoja saa edes vakuutuksesta takaisin. Mutta sitten kaikki erikoisjalkineet, pohjalliset, fysioterapiat, matkat ja ylipäätään liikkuminen mihinkään menee omasta pussista ja opiskelija saa korkeintaan kelalta sen 400e kaikkineen asumislisineen ja sairas samanverran tai oikeastaan vähemmän. Että tuolla kuukausitulolla saa korkeintaan vuokraan itse maksettua jos sitäkään. Esim. silloin kun olin vielä pyörätuolissa, niin kouluunkaan en saanut kyytejä, koska en ollut tarpeeksi vammautunut... Ja kiitti tsempistä :)
PoistaTsemiä sulle Karoliina. Itse luen yhden tytön blogia joka menetti jalkansa vuonna 2012 ja se on meitä kumpaakin pari vuotta vanhempi kun itsekkin olen ysikutonen ja sekin kertoo omasta elämästään ja lapsestaan. Munkin mielestä se on vahva tyttö kun jaksaa elää proteesin kanssa ja sitten iloa tuo oma lapsi :)
VastaaPoistaOon tainnu lukea sitä ja tollasista ja kiva lukea muidenkin selviytymistarinoita, huomaa että en ole todellakaan ainoa jolle on käynyt vähän huonosti...
Poistamikä blogi se on?:o
Poistahttp://lalawishyouwerehere.blogspot.fi/?m=1
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOon ihan sanaton. Järkyttävää, mutta silti upeaa että oot selvinny nuin hyvin. En voi kuvitellakkaan sitä kipua joka sulla oli sillon kun tuo jalka meni, sulla on tosi korkee kipukynnys.(Jep oon lukenu koko blogin läpi :D) Toivon vaan niin kovasti, että pääset niin normaalia arkea elämään, kuin tuossa tilanteessa voi.
VastaaPoistaMuistaakseni mainitsit jossain kommentissa, että kysymykset on sallittuja. Mulla heräs heti yks, tosin aika merkityksetön, mutta mieltä vaivaava kysymys. Muistatko yhtään sattukko/kuuluko jotain ääntä siitä kun se jalka meni sillon sun pudotessa?
Tyhmä kysymys... Mutta tosi paljon tsemppiä täältä! Minäki pitkästä sairaudesta toipuva, takana useita sairaalajaksoja. Aurinkoisia päiviä Sinulle! :)
En taida oikein muistaa mitään muuta ääntä, kun kauheen tömähdyksen. Kyllähän varmaan luun katketessa kuuluu joku ääni, mutta se taisi peittyä siihin kun 60kg möhkäle tömähtää maahan :D Ja kiitti kivast kommentist! :)
Poistahei, en tiedä mitä mieltä olet tästä kommentista, kun en tunne sinua (ainoastaan muistan sinut nimeltä samasta päiväkodista), joten anna olla vaan jos tää tuntuu jotenkin hankalalta.
VastaaPoistaomaa tilannetta on vähän vaikea selittää mutta olen psyykkisesti sairas. sairaus on mennyt pahemmaksi koko ajan, ja viime aikoina olen ollut hyvin lähellä luovuttaa (minulla on hyvät hoitajat ja lääkärit joille kerron kyllä kaiken, pakko vaan sanoa ettet ajattele, että kaataisin sinun niskaan
tällaisia asioita, jos ymmärrät) ihan kokonaan, siis tehdä itsemurhan. kuulostan varmaan tyhmältä, ja tuntuukin tyhmältä puhua tästä mutta, no, halusin vaan kertoa, että tämän sun blogin läpi lukeminen sai mut tuntemaan että pitää vielä jaksaa yrittää. halusin kertoa sen koska en ole saanut sitä tunnetta mistään aikaisemmin ja vaikka et olekaan tehnyt tätä blogia muita varten eikä sulla ole mitään velvollisuutta auttaa muita niin ajattelin että haluat ehkä tietää että tämä sinun blogi on auttanut yhtä ihmistä joka on näinkin erilaisessa tilanteessa kuin sinä.
anteeksi jos tämä oli liian outoa tai jotain. toivon sinulle hyviä päiviä ja kivun vähenemistä, sekä iloa ja rakkautta. ja kiitos blogistasi. olen pahoillani että sinulle on tapahtunut tämä kaikki. kiitos kun olet kirjoittanut kokemuksistasi. toivon sulle mahdollisimman paljon hyviä hetkiä.
Nyt on pakko kommentoida. Eksyin uutissivun kautta lukemaan blogiasi, kun homma kuulosti niin ikävälle.
VastaaPoistaOlen viettänyt puolet tästä koko päivästä lukien blogiasi ja kuvitellen niitä hirveitä tapahtumia, odottelua, leikkauksia, harhoja, kärsimystä ja kipua mutta ennen kaikkea sitä miten olet kaikesta huolimatta jaksanut kestää päätöksessä jaksaa puskea eteenpäin! Siitä järjettömän iso peukku ja kunnianosoitukset!
Pitipä tähän kirjottaa pitkästikkin jotain, mutta nyt menin taas aivan sanattomaksi kun vain mietin tuota taivalta... Tsemppiä siis ja muista jaksaa! :)
Minäkin Kouvolan Sanomien jutun kautta eksyin blogiasi lukemaan :) Täytyy kyllä siulle nostaa hattua, oot niin hyvin jaksanut koko tämän paranemisprosessin. Itse en olisi samaan pystynyt!
VastaaPoistaOlen vuotta vaille valmis ensihoitaja ja tälläkin hetkellä sairaalassa kesätöissä. Tuntuu todella oudolta, ettei kipuasi sairaaloissa huomioitu tarpeeksi ja lääkitty sen mukaan. Ihmetyttää etenkin tuo Töölö hieman..siellä kuitenkin traumapotilaita hoidetaan joka päivä :/ Ensihoitotilanteessa kyllä ymmärrän kun ei lääkettä anneta tutkimusten takia.
Huomasin, että paljon Antti -lääkäriä Kuusalta kehuit ja olen hänestä samaa mieltä! Todella hauska tyyppi minusta, ainakin sen pohjalta mitä hänen kanssaan olen tekemisissä ollut harjoittelujaksolla ja potilaan roolissa :)
Kovasti tsemppiä siulle!
meinaatkos viel kirjottaa tät blogii? ois kiva kuulla, miten sul nykyää
VastaaPoistamenee.
Meinaan, nyt on ollut vaan venailua ja kohta vasta taas tietää että missä mennään ton jalan kanssa. Seuraavan lääkärin jälkeen tulee tekstiä, eli aika pian :)
Poistakiva kuulla, sitä odotellessa. toivottavasti siinä on kaikki hyvin :)
PoistaLauri Tähkä haista persereikääni se haisee paskalle saatanat perkele terveisin Antti Tuisku
VastaaPoista