Eksternio fiksaattorin poisto

Mulla oli jalassa se tulehdus päällä tulehtuneiden piikinjuurien takia. Oma keho tavallaan yritti taistella vieraita esineitä vastaan ja siksi piikkien juuret usein tulehtuivat ja niistä pursusi katetta eli keltaista mätää. Kuusaan kirurgi oli yhteydessä Töölön kirurgeihin ja ne päätti sitten yhdessä, että aikaistetaan raudan poistoa ja, että voisit tulla huomenna heti aamulla tänne Töölön tapaturma-asemalle. En ollut nukkunut koko sairaalaviikkoon paljon yhtään ja ei todellakaan huvittanut mennä sinne kärsimään. Olin nimittäin kuullut, että poisto tulisi sattumaan jonkun verran ja, että se tehtäisiin ilman puudutusta, koska eihän luuta voi puuduttaa. Olo oli kuitenkin vähän helpottunut, sillä edellisenä päivänä oli juuri poistettu jo kantapäässä ollut k-piikki ja se ei sattunut melkein yhtään. Puikko ei kuitenkaan ollut luussa kiinni ja se oli näihin fiksaattorin piikkeihin verrattuna todella pieni. Aikaisin aamulla sitten lähdettiin invataksilla kohti Helsinkiä äitin kanssa. Nukuin melkein koko matkan ja olo oli todella uupunut. Parin tunnin päästä oltiinkin sitten jo Helsingissä ja menimme ilmoittautumaan tapaturma-asemalle. Hoitaja vei meidät johonkin vanhaan entiseen suihkuhuoneeseen, jossa oli sängyt. Menin lepäämään sinne ja multa otettiin vielä verikokeet ja verenpaineet. Lääkäri oli kuulema vielä jossakin muualla ja vähän kesti, ennen kuin se tulisi tänne. Mua paleli ja väsytti ihan älyttömästi ja pian nukahdinkin sänkyyn.

Herään siihen kun lääkäri ja hoitaja tulevat huoneeseen. Lääkärillä on jotain työkaluja mukana ja se sanoo, että tehdään tämä toimenpide nyt tällä, kun tuo leikkaussali ja muut ovat varattuina. Helpotuin, kun lääkäri pyysi hoitajaa tuomaan jotain vahvaa kipulääkettä ja rauhoittavaa. Uusi tippa piti laittaa, koska entinen oli jo taas mennyt tukkeeseen. Lääkäri laittoi tipan ja kertoi toimenpiteestä. Ensin otettaisiin raudat pois ja sitten puudutettaisin piikinjuurien jättämät reiät ja puhdistettaisiin ne vetyperoksidilla. Mua pelotti tässä vaiheessa jo tosi paljon. Mulle laitettiin vielä happimaski ja mun verenpainetta ja sykettä seurattiin kanssa koko ajan.

Tunnen, kun rauhottava alkaa vaikuttamaan ja olo tuntuu heti jo paljon rennommalta. Silmissä sumenee ja ajattelin, ettei tämä nyt niin kauhean paha juttu voi olla.
Lääkäri ottaa sellasen jonkun jakoavaimentapaisen työkalun käteensä ja alkaa vääntämään rautaa luunsisällä

. Se sattuu ihan helvetisti ja alan itkeä. Kouristelin koko ajan kivusta ja olin ihan paniikissa. Seuraavaksi lääkäri otti poran käteensä ja alkoi poraamaan loppua piikkiä irti luusta. Se kipu oli ihan sietämätöntä ja se tunne kun pora liikkuu siellä luussa ja vihloo ihan sairaasti. Ensimmäinen piikki on poissa ja tunnen kun kuuma veri valuu pitkin nilkkaa. Vielä kolme piikkiä jäljellä ja olen ihan hysteerinen ja itken koko ajan. Hoitaja, sekä äiti pitää mua kädestä kiinni ja koittaa rauhotella mua.Lääkäri käskee hoitajaa laittamaan lisää kipulääkettä, sekä rauhoittavaa. Olo ei helpotu yhtään ja taas se alkaa vääntämään sitä rautaa. Taas se kauhea tunne, kun joku poraa sun jalkaasi ja tunnet joka vihlaisun. Paniikki vaan yltyy ja hoitaja sanoo, että purista, vaikka meidän käsiä niin kovaa kun haluat, mutta yritä pysyä paikallasi. Hätkähdin kuitenkin nyt jo pelkistä äänistä ja aloin itkemään.

 Toinen piikki oli pian irti ja yhtäkkiä verta roiskuu päälleni. Verinen rätti oli jäänyt poraan kiinni ja lääkäri laittoi sen päälle, niin tottakai se kaikki veri roiskuaa ympäriinsä. Jos joku sattui olemaan siinä käytävällä, niin luuli varmaan, että tuolla kidutetaan jotain, koska sitä se oli ja siltä siellä kuulosti. Oon ihan hädissäni ja koitan yrittää hengitellä rauhallisesti, mutta en pysty. Olo oli ihan kauhea ja pelkäsin seuraavaa porausta taas ihan kauheasti. Mulle oli annettu jo kaikki siinä mukana olleet rauhottavat ja kipulääkkeet ja nyt se lääkäri ehdotti, että voidaahan tämä tehdä myöhemmin loppuun nukutuksessa, jos haluat. Sitten se vielä jatkoi, että sitten kyllä joudut jäämään tänne pariksi päivää jne. Annoin sen kuitenkin tehdä jutun loppuun ja vielä se sama kärsimys jatkui jonkun aikaa. Mietin vaan, että miksi ihmistä pitää alunperinkään kiduttaa ja tehdä ilman puudutuksia tollaisia toimenpiteitä...

Vihdoin kaikki neljä rautapiikkiä olivat poissa ja olin helpottunut ja todella väsynyt. Sitten tajusin, että eihän tää nyt vielä tähän loppunut. Vielähän ne reiät puhdistettaisiin. Lääkäri alkoi tunkea niitä isoja puudutuspiikkejä niihin tulehtuneisiin piikinreikiin. Ne kohdat olivat jo valmiiksi kosketusarat ja melkein kaikki piikit se sai laitettua, mutta kaikista tulehtunein kohta oli niin kipeä, etten voinut sille mitään, että vedin jalan aina pois . Kantapäänpuudutus sattuu aina eniten, mutta pian sekin oli koettu jo toista kertaa. Vielä puuttui vetyperoksiidikuohautukset, jotka eivät puutuneissa kohdissa tuntuneet juuri miltään, mutta siinä yhdessä se poltti ihan kivasti. Olin aivan poikki koko operaatiosta ja tuntui, että nyt ne lääkkeet vasta alkoivat vaikuttaa, kun olo tuntui sekavalta ja uniselta. Lääkäri sanoi vielä lähtiessään, että kiitos, kun olit näin hyvin mukana. Hoitaja tuli myös mun luokse ja silitti mua, katto säälivästi ja sanoi, että kaikkea säkin joudut kärsimään ja, että olin sinnikäs, kun jaksoin sen toimenpiteen loppuun saakka. Makasin aika kauan siinä sängyssä silmät kiinni väsyneenä ja samalla helpottuneena, kun se kidutus oli vihdoin ohi. Pyysin vielä kipulääkettä lisää ja sain vielä hetken levätä siinä. Olo oli niin uupunut, että epäilin itse, sekä hoitajat, että kykenisinkö millään taksilla Kuusaalle menemään, vai pitäisikö viedä ambulanssilla. Olo kuitenkin kohentui, kun sain siinä reilun tunnin levätä ja vielä jäätiin odottelemaan kipsaushuoneeseen pääsyä, jossa mulle laitettais sellanen avattava kipsi. Nuori poika teki kipsin nopeasti ja siinä mennessä olo oli jo aika hyvä ja taksillepäin kelaillessa taksikuski sanoi, että olin nyt kuin eri ihminen, kuin hetki sitten. Hymyilinkin :) Pariksi päiväksi vielä jouduin jäämään sairaalaan ja sitten vihdoin kotiin ja kuntoutumaan.