after 6 month

Nyt on sitten puolivuotta menny onnettomuudesta. Ei kyllä uskoisi ja yksi tosi tärkee asia on puolessa vuodessa saavutettu :D Pitkän ja tuskasen tien oon tähä päivää asti joutunu kulkemaan ja ei tää "projekti" vieläkään oo ohi. Tää on ollu kyllä niin erilainen puolivuotta, mitä ei ois ikinä uskonu 17-vuotiaana joutunu kokevansa. Tunteet on ollu kun vuoristorataa. On ollu vaikka minkälaista operaatiota ja seuraavii tavoitteita. Kipua, pelkoa, ahdistusta, paniikkia, helpotuksen tunnetta, onnea, iloa, järkytystä jne. Nyt kuitenkin kävelen ja asiat ovat paljon paljon paremmin, kuin mitä puolivuotta sitten sairaalassa maatessani olisin uskaltanu toivoa :D Epätoivo meinasi yhdessävaiheessa iskeä, kun aina tuli vaan huonoja uutisia toisensa perään... Kuitenkin se päivä, kun lääkäri antoi vihdoin ja viimein varausluvan toiselle jalalle, oli tosi tärkee juttu ja sen myötä usko palas parantumiseen/kuntoutumiseen ja siitä asti oon täysillä tehny kaiken kuntoutumisen eteen. Nyt viimeinkin alkaa näkemää tuloksia ja sen, että se ei oo turhaa kipuu koettu ja työtä tehty :)
                                                                      1kk

3 kk

'

6kk

Ne jotka näki tippumisen, niin oli jo ihan varmoja mun hengenlähdöstä. Ei mitään muuta vaihtoehtoa tuosta korkeudesta tippumisesta voisi olla. Liikahdin kuitenkin maassa ja siitä hetkestä lähtien on pitänyt taistella koko kehollaan kaikin voimin, myös itseänikin vastaan... Nousin maasta istumaan ja olin vain onnellinen, etten halvaantunut. Siitä alko kivulias matka, johon on kuulunu ihan käsittämättömän kovaa kipua, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ensin tiedottomuutta ja pelkoa, ei pelkästään mulla, vaan myös läheisillä. Olisi ollut enemmän kuin todennäköistä, että olisin tällä hetkellä hautausmaalla, makaisin vihanneksena hoitokodissa, vähintäänkin pyörätuolissa tai kävelisin proteesin kanssa. On ollut pyörätuolielämää ja kävelynopettelua. Kivunsietoa ja itsehillintää unohtamatta. Pieni askel kerrallaan eteenpäin. Jalat tärisivät ja meinasivat pettää alta. Yleensä kävelynopettelu aloitetaan seisomaharjoituksilla ja kävelytelineessä, minkä varmaan jokainen on nähnyt elokuvissa/tv:ssä. Mä kuitenkin otin Lokakuun 16. päivä kyynärsauvat käteen ja lähdin liikkeelle yhdellä täysin lihakset surkastuneella jalalla. Jo seuraavana päivänä menin sukulaisille kylään. Horjuvaahan se kävely/kinkkaaminen oli, lihakset oli kadonnut jaloista melkein kokonaan ja pieni matka tienvierestä sisälle tuntui maratonilta. Sen päivän jälkeen en pyörätuolilla kulkenut.

Oon ennenkii tykänny kiipeillä puihi :D Tosin ilman mitää turvajuttui :P

Mikkelissä herätessäni minä ja moni muu ajatteli, että tässävaiheessa nyt tammikuussa kävelisin vasta kepeillä ja leikkauksia piti tulla lisää jne. Joillain ihmeenkaupalla, kaikista epäilyistä huolimatta luut, niin nilkoissa, kuin selässä luutuivatkin ja kolmatta leikkausta ei ainakaan nyt vielä tarvinnut tehdä ja tässä minä nyt kaikestahuolimatta olen, kävelen ja yritän elää niin täysillä kun pystyn :) Esim. olin tässä kahtena eri viikonloppuna tanssi/liikunnanohjaaja kurssilla, missä mm. liikuttiin/leikittiin, tanssittiin ja tehtiin koreografioita. Muut tytöt siellä oli tosi mukavia ja oli hauskaa ja saatiin paljon yhdessä aikaan :) Tietenkään kaikkea en pystynyt tekemään ja vanhemmille nuorille suunnatut sarjat ja liikkeet olivat liian haastavia. Tein kaikkea kuitenkin omalla tavallani ja juoksin, hypin, tein kuperkeikkoja, "X-hyppyjä" yhdellä jalalla hyppien ja käsiä heiluttaen, vaikka ne näyttivätkin hassuilta. Oli kuitenkin ihanaa liikkua taas porukassa. En muistanutkaan, kuinka ihanaa musiikin ja ryhmän kanssa liikkuminen on :D Omasta tahdosta ja kivunsietokyvystä tää kaikki liikkuminen on aika paljon kiinni,  että liikunko koko loppuelämän olevan vamman/ojen kanssa vai päätänkö jäädä harmittelemaan joka asian kohdalla, että tätä ja tätä mä en pysty tekemään ollenkaan tai samallatavalla kuin muut. Jos on tahtoa nii  pystyy tanssimaan, juhlimaan ihan normaalisti kaverien kanssa viikonloppuna tai vaikka kipuamaan neljäkerroksisessa koulussa edestakaisin rappusia, tosin hitaasti, mutta kuitenkin pystyn ja haluan tehdä ja kokeilla kaikkea!

Siitä on siis se n.3kk, kun pääsin ensimmäistä kertaa kepeillä kävelemään ja kävelin niillä marraskuun loppuun. Sitten heti kun sain luvan ja noin kuukauden niiden kanssa mentyä, niin heivasin kepit pois ja aloin ensin kipsisaappaan kanssa kävelemään ja lopulta sitten ilman sitä. Oli todella hataraa ja outoa alkaa kävelemään ilman kipsiä, kun oli tottunut siihen, että nilkan kaikki liike oli estetty. Aika paljon liikkuminen vähentyi kaikenkaikkiaan kävelyn aloitettuani, koska jalka tuli niin kipeäksi ja jalka/t väsyivät tosi nopeasti. Mulle kyllä sanottiin ja sanotaan välillä vieläkin, että voisin niitä keppejä käyttää. Usein muut näkee, että jalka on kipeä, mutta olenpahan itseppäinen ja en ota niitä enää, kun kerta olen niistä eroon päässyt :D

Aloitin nyt alkuvuodesta myös koulun ja ihan kiva sinne oli taas takaisin mennä. Ei se opiskelu sen kivempaa, kuin ennenkään ole, mutta saa päivään vähän enemmän täytettä, näkee kavereita ja pääsee vähän kiinni normaaliin päivärytmiin. Kuntoutus myös jatkuu. Käyn fysioterapiassa aktiivisesti, mutta enemmän käyn itsekseni treenaamassa joko salilla, uimassa tai ihan kotona kaikkea lihaskuntoa sun muuta. Oon aika paljon hurahtanu jo tohon salilla käymiseen ja nyt on usein jo paikat ja etenkin kädet aika hellänä :D Ihana tunne, kun lihaksissa taas pitkän ajan kuluttua tuntuu jotain ja näkee tuloksia. Kadonnutta lihasmassaa oon onneks saannu jo jonkunverran takasin ja sen huomaa, sekä yleiskunnossa, että sitten ihan siellä salilla ja fysiossa painojen lisääntyessä. Vasen jalka on kuin sille ei olisi koskaan käynytkään mitään ja sillä voi onneksi hyppiä ja tehdä kaikkea normaalisti. Oikeahan jäykistettiin eli ylempi nilkkanivel eli TC-nivel on kolmella pitkällä ruuvilla kiinni ja multa puuttuu siis nilkan ylösalas liike lähes kokonaan. Tällähetkellä nilkka taipuu max sen 14 astetta hyvinä päivinä ja kävely on ja tulee jäämään vähän tönköksi. Onneksi mulla on tukipohjalliset, jotka on tehty mun jalanmuotin mukaan ja ne tukee kävelyä ja korjaa virheasentoa aika paljon. Saan myös tässä lähiaikoina ensiksi sisäpelikenkiin ja ehkä myöhemmin tavallisiin kenkiin keinupohjan. Sen siis tulisi helpottaa kävelyä ja kompensoida sen jäykistetyn nivelen liikettä.

Vasen jalka, toi kolmas pikku "ruuvi" on sellain vahingossa katkennu metallipuikko

Oikea jalka.
Nää röntgenit otettu n. 2kk sitten. Saa nähä, et miltä
uudet kuvat näyttää ensiviikolla

Pystyn siis aika paljon tekemään jo asioita, mutta edelleenkin se kipu, josta olen jauhanut jo koko blogin ajan, niin hallitsee elämää... Jouduin aloittamaan kävelyn aloitettuani uudestaan vahvemmat kipulääkkeet ja ilman niitä, en kyllä pääsisi kotoa pidemmälle ilman kauheata tuskaa. Onneksi nyt lääkkeet auttavat kohtuullisesti ja niistä ei tule enää mitään sivuvaikutuksia. En kuitenkaan voi koko loppuelämääni niitä syödä ja saa nähdä mitä tapahtuu sitten, kun mulle ei enää suostuta kirjottamaan niitä tai keksitä jotain muuta ratkaisua... Nilkka myös turpoilee vielä tosi paljon ja se on koko ajan melkeimpä puolet paksumpi, kuin "terve" nilkka. Pitkät kävelymatkat ei vielä onnistu, koska kipu yltyy aina vaan ja lopulta jalka alkaa pettämään alta. Mutta normaalit lyhyet kaupareissut ja pienet jokapäiväiset liikkumiset se onneksi kestää. Tarvitsen kuitenkin autokyytiä jokapaikkaan, että esim. bussipysäkille tallustaminen meiltä on jo vähän liian pitkämatka...


Ihonsiirteet ovat parantuneet onneksi hyvin ja ne ei vaivaa muuten kuin esteettisesti. Muita varmaan enemmän kuin mua :D Moni on kysyny, että paraneeko se iho siitä ja vastaus on, että se on arpikudosta ja arpikudokseksi se jää. Iho voi haalistua "normaalimpaan" päin, mutta kyllä siitä jää tollanen ruma jalka :D Kesällä aattelin kyllä kävellä shortseissa, en nyt ehkä kaupassa, mutta muuten ja jos jotain häiritsee, niin pankoon silmät kiinni.

  1 viikko

1 kk

                                                                           3kk

¨

6kk

                                                           

Nyt jalka/t turpoilee tosi paljon, kun kävelee ja liikkuu

Jatkoin lukiota siis nyt vuoden alusta ja nyt aluksi mulla on aika vähän kursseja. Eikä mulla mikään kiire ole, koska lukio venyy nyt ainakin sen puolivuotta. En muutenkaan nyt jaksa kauheasti tosta koulusta tai muusta turhaan stressata. Ihan hyvin se menee ilman panikoitumistakin :D Mulle tulee kanssa nyt saksalainen vieras helmikuun alusta viikoksi asumaan ja saan onneks jotain kivaa ja erilaista vaihteeksi elämään. Pianotunteja pop/jazz puolella jatkan ja lisäksi pidän pienille tytöille liikunta/jumppa ryhmää ja sinne sai myös paljon uusia ideoita tuolta ohjaajakurssilta. Lopun vapaa-ajan oon sitten joko salilla/uimassa tai sitten teen ihan normijuttuja. Oon päässy siis suht normaaliin arkeen takasin ja lääkärissäkään ei oo tarvinnu kun pari kertaa kontrollikäynneillä käydä. Back to life!

Uimahallin sali, ei mikää maailman paras, mut sain uimaa ja salille kaupungin erityisryhmäkortin ja
vuoden käynnit maksaa n.30e :D

You heard that I was starting over with someone new

They told you I was moving on over you

You didn't think that I'd come back

I'd come back swinging

You try to break me

But you see...

What doesn't kill you makes you stronger

Stand a little taller

Doesn't mean I'm lonely when I'm alone

What doesn't kill you makes a fighter

Footsteps even lighter

Doesn't mean I'm over 'cause you're gone

Thanks to you I got a new thing started
Thanks to you I'm not the brokenhearted
Thanks to you I'm finally thinking 'about me
You know in the end the day you left was just my beginning
In the end...

What doesn't kill you makes you stronger
Stand a little taller